tiistai 12. helmikuuta 2013

Morfeuksen huomaan


 Tänään se sielu sitten repesi auki, luettavaksi tuosta Morfeuksen koirat -runokokoelmasta. Edellisestä onkin jo tovin aikaa. Eläimet heitetiin meren pohjaan (Mäntykustannus 2010) oli sukellus sekin, mutta tämä menee pimeässä. 
Aloitin oikeastaan kokoelman tekemisen siinä vaiheessa toissa syksynä, kun sain päähäni alkaa kirjoittaa säntillisesti uneni ylös. Akateemisuuden nimessä aioin tehdä tutkimusmatkan unen teoreettiseen ja historialliseen taustoitukseen ja samalla nähtyjen ja ylöskirjattujen unieni kautta omaan itseeni. 

Niin siinä kävi, että joulukuussa 2011 olinkin jo sopivan väsynyt kirjoittamaan unia enempää muistiin. Kirjoitettuja unia oli 49 ja niiden avaamisessa olisi tarpeeksi töitä. Ja niin käy unien kanssa, että mitä enemmän niihin kiinnittää huomiota sitä enemmän niitä alkaa nähdä ja muistaa.

Viime kesänä kirjoitin artikkelin Koira puhuu varjosta. Se on kirjalllisuusterapeuttinen kurkistus siitä, miten unia voi alkaa päivätajunnasta käsin tutkailla. Ja täytyy myöntää, että monta ihmetyksen aihetta kyllä avautui tuon tarkastelun aikana. 

Niin, unet ovat kiehtovia.

Piti jatkaa käsittelyä, sillä tähän unien teoreettiseen ja historialliseen taustoitukseen matkatessani (Jung etunenässä) minun oli pakko alkaa kirjoittaa runoja. Syksyn pimeys on hirvittävä. Se meinaa tehdä hulluksi - ehkä tekeekin. Sitä on yksin, yksin ja yksin.
Sitä kuulee, kuinka moni muukin on yksin, yksin ja yksin.

Hapuilemme pimeässä. Ehkä huudamme apua, seinät kuulevat mutta vaikenevat. 

Niin minä kirjoitin kaamosta ulos, sielun synkkää taivalta, kuultuja, kohdattuja tarinoita ja elämänmatkoja - pysähtymisiä, jämähtämisiä ja ennen kaikkea sitä, miten ihminen on hauras. 

Nyt valon määrä kasvaa ulkona. Enempää en sano. Lukekaa kirja, kokekaa matka. Morfeuksen huomaan!

Pirjo Suvilehto: Morfeuksen koirat. Kuvat Reijo Kärkkäinen

Pirjo Suvilehto on tutkinut unia ja unimatkoja analyyttisen psykologian ja jungilaisen individuaation näkökulmista. Morfeuksen koirat on hänen runoilijan retkensä tähän maisemaan, pimeään ja avaruudellisiin tiloihin, joissa nurkan takaa tulee koira, jolla on viesti. Tohtori Morfeus eläimineen voi asua sinussa ja minussa. Pitäisikö päästää irti – nichts verdrängen? 

“Unessa olemme tosia itsellemme. Unessa riisumme kaiken joutavan ja tulemme ihmisiksi taas. Unessa kohtaamme Morfeuksen koirat ja Fobetorin. Unessa tulemme eläimiksi. Morfeuksen koirat johdattaa uneen. Runoilija Pirjo Suvilehto on kirjoittanut pimeästä; runon uneen ja unesta.Taiteilija Reijo Kärkkäisen kuvitus jakaa kirjailijan sielunmaiseman.”

 — Jyri-Jussi Rekinen, kriitikko ja kirjallisuudentutkija

Pirjo Suvilehto on työskennellyt toimittajana, kriitikkona ja kirjallisuuden läänintaiteilijana. Hän opettaa Oulun yliopistossa draamaa ja kirjallisuutta ja toimii kouluttajana kirjallisuuden ja kirjoittamisen kentällä. Hän on julkaissut lastenkirjoja, runoteoksia ja tietokirjoja etenkin teestä. Väitöskirjassaan (2008) Suvilehto tutki luovan kirjoittamisen psyykkisiä ulottuvuuksia.

ntamo, 2013 
sivuja 92

maanantai 21. tammikuuta 2013

Okariinosta löydettyä

Kahdeksan kimuranttia kysymystä


Kuinka runoilijan urasi alkoi?
Olen aina ollut runoilijasielu ja kirjoittanut runoja ja lauluja pienestä pitäen. Tammeen sain runoja kerralla kahden kirjan verran, ja se oli hienoa. Siitä alkoi lastenrunojen julkinen vuo. Aiemmin olin julkaissut kolme runokirjaa, joista teimme bändini kanssa joitakin keikkaprojekteja, muun muassa Runoviikoille.

Miksi kirjoitat lastenrunoja?
Nyt on niiden aika, huomaan. Haluan ilotella ajatuksilla ja etsiä uusia mahdollisuuksia kuvata asioita, tunnelmia ja ilmiöiden syvempiä merkityksiä. Lastenrunous on merkityksellistä ja hauskaa.

Runoni syntyvät sattumalta, vahingossa, harkiten, tarpeesta ja tarpeettomuudestakin. Runo on keino ilmaista tiiviisti jokin elämys tai sisäinen liikahdus. Sen ytimekkyys kiehtoo minua. Runous ja lyriikka termeinä ja pitkältä historialtaan vetoavat tällaiseen sielun esteetikkoon. Runo syntyy myös kuullusta. Oma ehdoton muusani on kuopukseni Pihla, joka on itsekin varsinainen runoilija.
Minun runoraittini on tietenkin mutkikas ja melodinen.
Millainen on mielestäsi hyvä lastenruno?
Se on tasokas, täynnä laatua. Se osuu kohteeseen, herättää oivalluksen, antaa ilonpilkahduksen tai tulee tarpeeseen. Se voi olla hetken tuotos, se ei tyrmää eikä tuomitse lasta, joka sitä kuuntelee. Hyvä lastenruno voi olla vaikka minkälainen.

Mitkä ovat runoilijan tärkeimmät ominaisuudet?
Itse pidän ennakkoluulottomuudesta ja naivistisesta otteesta. Vekkuli huumori vetoaa aina. Jos runo saa nauramaan, se on sillä kertaa onnistunut tehtävässään. joskus se koskettaa jotain sanoittamatonta kuulijassa. joskus avaa oven kokonaiseen maisemaan ja tervetulleeseen uuteen tuulahdukseen.

Jos olisit joku runojesi hahmo, kuka olisit?
Ehdottomasti olisin eläin: sellainen joka viihtyy meressä ja aalloissa.

Mielestäni kannattaa lukea: Tykkään brittiläisestä nonsense-runoudesta valtavasti. Tykkään myös Ilpo Tiihosen limerick-hullutteluista. Meillä on paljon mainioita lastenrunoilijoita Suomessa. Tietenkin Kirsi Kunnas pitää mainita.
Julkaistut lastenrunokokoelmat ilmestymisjärjestyksessä:
Lapsosen lähellä, Tammi 2010.
Lapsosen loruja, Tammi 2010.
Lapsosen leikit, Tammi 2011. Sisältää vauvateatteria.
Eläinaakkoset, Tammi 2011
Ötökät, Tammi (ilmestyy 2012)
Kukkuluuruu, Wsoy pro (ilmestyy 2012): Runoista ja tehtävistä koottu 3 + puuhakirja

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uusinta runokirjaa odotellessa

Kirjoitin tämän "Sigismundini" (Rajalla) samoihn aikoihin, kun kirjoitin väitöskirjaani Lapsen luova kirjoittaminen psyykkisen tulpan avaajana (2008), ja tämä sisäinen vuoropuhelu kaunokirjallisen, ekspressiivisen ja tieteellisen tekstin välillä tuntuu luonnolliselta. Ikään kuin nämä tasapainottaisivat aiheen käsittelyä, prosesseja joita on meneillään. Runous on villitys ja viisauden pesä, jossa lepään. 

Runoihin on aina palattava.

Unet 
ja sitten tulevat Morfeuksen koirat -- mukana oululaistaustaisen Reijo Kärkkäisen, kanssani yhteisen sielunmaiseman jakamat, grafiikat



Ja tässä maistiaisia matkan alusta:

tästä lähtee tunneli
avaa oven ja imaisee viimeisen valonkajon sisäänsä
minä olen pimeyden portsari se sanoo kihnuttaa selkäänsä ovenpieleen ja odottaa
astun lävitse puhkaisen kalvon pujahdan esiripun raosta enkä tiedä
mitä minusta jää jäljelle
humaus
ja kun tuuli käy hänen lävitseen katso häntä ei enää ole
hapuilet sokean silmättömänä pimeässä sumussa udussa
vailla muotoa johon tarttua
rakennan vielä tästä
pimeästä polun sanot kuin vakuuttaaksesi että
vielä opit lukemaan tuulta
eikä kukaan vastaa
on vain humina joka puhaltaa
tasainen pään jyske
sanot että tarvitset lääkkeen kipuun ja vettä
mutta sellaista ei tarjota
tämä on sinun tilasi

...ote käsikirjoituksesta...
 

Ntamo sai talliinsa Tanssivan Karhun! Ihan mahtava saavutus. Onnitteluni Leeville!

--

 Morfeuksen koirat ovat tulollaan.

Ja: Sitä odotellessa hakekaa kirjastosta ja lukekaa Viime yönä Sigismund -kokoelman Morrisonin, Freudin ja muiden kylän miesten inspiroimia episodeja. Ja vielä lisäksi matkaan runokokoelma
Eläimet heitettiin meren pohjaan (Mäntykustannus)

Kirjat ovat lapsia, jotka ovat lähteneet maailmalle.